Wednesday, January 11, 2006

Jaa mikääs: Pandemia

Hauska on tietää sarjamme jatkuu käsittelemällä nykypäivän ilmiötä nimeltä Pandemia.

Pandemiahan on noussut kansan tietoon tirppainfulentsun uutisoinnista, vaikkei sillä olekaan sen kanssa mitään tekemistä.
Jotkut voivat muistaa, että aikaisemmin Pandemia on ollut julkisuudessa mm. Half Life tietokonepelistä julkisuuteen ampaisseen Freemanin aikaisemmalta soolouralta kappaleella "Ajetaan me pandemilla".

Pandemia on nimi ilmiölle, että ruuan suolapitoisuus vähenee huolestuttavasti. Pandemian vakavin ennustettavissa oleva skenaario on suolan väheneminen niin pieniin määriin, että tästä aiheutuu ruokahalun katoamisen kautta kuolema.
Pandemia on saanut nimensä PAN-suolasta. Tämä virheellisesti suoloihin luettu myrkky oli varhaisempi pandemian ilmenemismuoto. Siinäkin ruuasta menee hyvä maku, mutta tilalle tulee paha maku totaalisen maun puutteen sijasta.

Muistakaa tarkistaa, ettei pandemia uhkaa teitä!

0 Comments:

Post a Comment

<< Home